|
Virtuaalihevonen :: A Sim-game horse
![]()
LuonnekuvausImtiyaz II, tutummin pelkkä Yaz, on luonteeltaan räväkkä ja utelias ori. Sillä tuntuu olevan loppumaton energiavarasto, kun se jaksaa steppailla ja riehua raskaan juoksunki jälkeen. Hoidettaessa Yaz on erittäin seurankipeä ja ihan mukavasti käyttäytyvä ori. Se kuitenki keksii aina silloin tällöin kaikenlaisia jekkuja, joten itseään ei kannata päästää aivan varomattomaksi. Eniten vaikeuksia tälle ikiliikkujalle teettää paikallaan oleminen ja varsinkin pitkät kengitykset ovat orille yhtä tuskaa.Ratsastaessa se on erittäin nopea ja ketterä, mutta kuuliaisuuspuolta täytyy harjoitella kovasti. Mieluiten Yaz vain painaisi oman tahtonsa mukaan niin lujaa kuin jaloistaan pääsisi, mutta sen on kuitenkin myös muistettava kuunnella selässä istuvaa ratsastajaa. Joskus orin kanssa joudutaan käyttämään aika koviakin otteita, jotta se saataisiin palautettua maanpinnalle. Toisaalta sen jälkeen se muistaa hieman pidempään, ketä sen tulisi kuunnella. Ollessaan parhaimmillaan Yaz on upea juoksija, joka ei epäile tiukkoihinkaan väleihin syöksymistä. Se haluaa aina ylittää maalilinjan ensimmäisenä, eikä luovuta koskaan kamppailua helposti.
Kilpailukalenteri
LJ 3v 19.02.2010 Amelie - Maiden 1800m D 3-8v - 1/9 +25 000v€ 4v 23.02.2010 Amelie - Allowance 1800m D 3-8 v - 1/2 +35 000v€ 25.02.2010 Towsend Acres - Grade 3, 8F dirt, both 3-8yo - 5/7 +8500v€ 16.03.2010 Presta Racing Center - G3, 1 600 m - 1/3 +55 000v€ 19.03.2010 Presta Racing Center - G2, 2 200 m - 2/3 +60 000v€ 22.03.2010 Presta Racing Center - G2, 2 200 m - 1/2 +100 000v€ 25.03.2010 Presta Racing Center - G1, 2 200 m - 1/2 + 150 000v€ ASRA 01/2010 Baltimore Ravens Arabian Race - Vladin Maiden Open 8F Turf - 1/2 +$50,000.00, 10pts. 01/2010 Dallas Cowboys Arabian Race - Vladin Maiden Open 8F Turf - 1/2 +$50,000.00, 10pts. Päiväkirja |